maanantai 9. marraskuuta 2009

Tallinnanreissua, yllätyksiä ja pettymyksiä

Reilu viikko sitten allekirjoittanut täytti vuosia! 23 tuli mittariin ja tunnen itseni edelleen ihan pieneksi ja vihreäksi :D

Synttäripäivä vietettiin kivasti töissä. Työkaverit muistivat ihanalla kirjalla jossa oli kivoja kassien virkkaus- ja neuleohjeita!

Illalla pääsin katsomaan Kolmatta Naista Tavastialle ja oli hurjan hauskaa! Yllättävän moni biisi olikin tuttu, vaikka pöytäseurueessa mieleen tuli vain pari kappaletta :) Kiitos seuralaisille voitelusta ;D Ja kiitos illan järjestämisestä asianomaisille :)

Seuraavana päivänä lähdettiin avomiehen perheen kanssa isolla porukalla kohti Tallinnaa. Kaikenkaikkiaan meitä oli 9 henkeä.
Matkaan meni vain kaksi tuntia! Perillä päästiin pikaisesti hotelliin tilataksilla. Olimme Antin kanssa hotellin 23.:ssa kerroksessa josta näkyi melkein koko kaupunki :)

Lauantaipäivänä pyörimme ympäri Tallinnaa ensin hiukan kaupoissa Maijan kanssa ja sitten vanhaan kaupunkiin syömään Olde Hansa ravintolaan. Maistoin karhua!

Kävimme tietysti Karnaluksissa, ja minä eksyin vanhassa kaupungissa vielä Pronksiin.
Jotain tarttui matkaan:

Vanhassa kaupungissa kävin vielä pienessä puodissa hakemassa puisia nappeja:

Juuri ennen reissuun lähtöä hain postista paketin. Kävin hakemassa sen itseasiassa satamaan mennessä, kun en jaksanut odottaa viikonlopun yli.

Pakettikortti paljasti lähettäjäksi Mickin ;) ,joka siis oli vaihtoparini #neulonta-kanavan salaisessa vaihdossa :)

Itse lähetin paketteja Katiijalle. :)

Nämä ihanuudet löytyivät Mickin lähettämästä paketista:

Namia, suklaata, teetä, Wollmeisea, silmukkamerkkejä, projektikassi, pikkusukka ja mitä kaikkea muuta! Kuvasta puuttuvat ainakin yhdet namit jotka on syöty ja ohje Knotty-sormikkaisiin! Ainiin!! Ja pieni lammas, jonka 3-vuotias pieni neiti adoptoi laivareissun aikana! Tässä pieni vilahdus ko lampaasta ja pieniä yksityiskohtia suosikeistani:

Ihanan vihreää! ;)

Sitten niihin pettymyksiin. Olen Tallinnan reissun jälkeen ollut enemmän tai vähemmän vatsavaivainen jatkuvasti ja viimeiset neljä päivää sairaslomalla. Tämän vuoksi jouduin jättämään väliin myös neuleratikan, johon olin ilmoittautunut :(
Kiitos kuitenkin niille ihanille, jotka muistivat minuakin siellä ja onneksi teillä oli kivaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti