keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Raporttia

Hoi!

Enpä olekaan vähään aikaan päässyt päivittelemään! Kiirettä on pitänyt. Eniten aikaani on vienyt laiskuuden lisäksi erinäiset kavioeläimet. No kaikki tähän asti ovat olleet hevosia, mutta olen kolmen vuoden hevostelutauon jälkeen tutustunut reilussa viikossa tallimaailmaan oikein perusteellisesti! Tutuksi on tullut tähän mennessä 23 kauraturpaa. <3
Kaikki alkoi siitä kun...

...ja näin ollen tulen pyörimään jatkossa luultavasti talleilla useampaankin otteeseen. (Julkaisen tarinan myöhemmin, kun saadaan asioihin varmuuksia)

Kuvissa olevat ihanat herrat ovat Timppa ja Santtu :) omistajana ystäväni Heidi.

Neulerintamalla on valmistunut kokonaiset 7 kalapalaa, 5 punaista ja 2 sinistä. Painoa näillä on yhteensä 138 g. Edelleenkin Novitan Karusellistä.

Ainiin!! pitikin muistaa mainita, että Novita ystävällisesti lähetti korvauslangat. Ne saapuivat siis 18.2. Eli kaikki toimi nopeasti sitten kun lähti pyörimään. Kiitos siitä! Sain siis 600 grammaa sammalenvihreää Isoveikkaa. (Menee ihan väärin päin minun lankahamsterit ;))

Minulta kysäistiin korujen teosta ja onpa tullut ihmetyksiä, että missä kaikki kortit :) No niitä alkaa tupsahdella kun pääsen tästä hamsterikuusta eroon :P Suunnitelmia on jo!

Loppuun vielä ilmoitus:


Tämä koskee siis KAIKKIA blogini kuvia. Jos tahdot lainata kuvia, niin kysythän luvan. Eläinkuvia ei lainata virtuaalitalleille/-kenneleihin.
Napista kiitos Tuulialle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti